Aivan, toisaalta ihanaa, että tälläinen foorumi löytyy.
Olen ihmetellyt itsekkin, että mikä Italiassa oikein vetää puoleensa.
Olen monia vuosia aina pitänyt kuullessani jostain Italialaista musiikkia, mitä milloinkin.
Italialaiset viinit on monesti jotenkin makuuni ja aaah, "slurps" ruoka/reseptit italialaiseen tyyliin.
Nyt Italia todella mielessä kokoajan. En ole uskonut enneuniin tms. mutta olen nähnyt monta kertaa unta, että olen jossain Pohjois-Italiassa ja siellä on jotain tärkeää??
Vai onko Italia vain joku kohtalon juttu ja aihe elämässäni, onko sillä joku tarkoitus, että se kiinnostaa?
Entäs sitten Italialainen itse, siksi juuri tänne sivuille myös kirjoitan, olisi kiva "jutella" ja tutustua itse Italialaiseen ihmiseen.
Toki ihmisiä on erilaisia joka maassa, mutta kai kulttuurikin vaikuttaa siihen minkälainen ihminen on.
Monesti Suomessa ihmiset paljon "hiljaisempia, vähä sanaisia ja viileämpiä" kuin etelämmässä.
Olen lukenut ja tutkistellut kaikkea
Emilia-Romagna alueesta ja viehetys vain lisääntynyt!
No sitten vaaleana Suomalais naisena voi olla myös, että vastakohdat viehettää?
